sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Taivaallinen mokkakakku

En suinkaan kehittele aina reseptejäni itse, vaan kokeilen kaikkea hauskaa mitä netissä tulee vastaan. Olen tässä kuukauden sisään tehnyt zebra bareja, sitruunabrownieta ja parista eri ohjeesta inspiroituneita appelsiinisuklaaleivoksia, jotka kaikki unohdin autuaasti kuvata ja jakaa kanssanne. No, ainakin kahta ensimmäistä ohjetta on jaettu blogeissa ahkerasti, ovathan ne aivan törkeän hyviä ja todennäköisesti teen molempia uudestaan, jolloin kerron omat kokemukseni. 

Äitienpäiväksi tarvittiin tietty kakku. Olen yleensä tehnyt perinteisen täytekakun, mutta tänä vuonna halusin tehdä juustokakun. Ohjeeksi valitsin herkulliselta kuulostavan Kinuskikissan Taivaallisen mokkakakun. Mun äiti tykkää ihan kaikesta, ja aina kun kyselen kakkutoivomuksia, saan kuulla "mähän syön kaikkea!". Yleensä siis valitsenkin sellaisen kakun, joka kuulostaa myös itselleni sopivalta. En välitä kovin usein tehdä raikkaita ja kevyitä makuja, kuten mansikkaa, sitruunaa, passionia jne vaan lämpenen enemmän suklaalle, pähkinälle, kahville, kinuskille, lakritsille ja salmiakille. Pidin kovasti Kinuskikissan ideasta keittää kahvikiisseli, josta tiputellaan sattumia tuorejuustomassan sekaan. Ja mitäs sitä hyvää muuttamaan, joten kokeilin ohjetta sellaisenaan.

Tämä kakku ei kyllä mennyt ihan putkeen. Olen tehnyt muutaman juustokakun ja niistä on tullut erinomaisia rakenteeltaan. Tein tämänkin kakun oikein: sekoitin liivatteet tuorejuuston sekaan ja viimeisenä kermavaahdon, ettei se sula. Mutta tässä oli niin paljon nestettä, että koko massa muuttui täysin nestemäiseksi. Siis kaadoin vuokaan sellaista sulanutta pirtelöä :D Lienee ihan selvää että kahvikiisselisattumat, joita oli tarkoitus tiputella joukkoon, painuivat oitis pohjaan, samaten Daim-rakeet joita kaadoin sekaan. Säikähdin tätä melkoisesti, sillä olen tottunut paljon kiinteämpiin juustokakkumassoihin. Ne ovat olleet sellaisia vaahtomaisia ja massa on pitänyt tasoittaa lastalla sen jälkeen, kun olen kaatanut sen vuokaan. No, kakku hyytyi kauniisti jääkaapissa yön aikana ja maistui aivan taivaalliselta, kuten ohjeen nimikin lupasi. Mutta pohja oli kivikova johtuen Daimista, jota rouhin sekaan ja niistä rakeista, jotka valuivat pohjalle, joten tämän leikkaaminen ei tahtonut onnistua. Samaten kiisseli oli pohjalla yhtenä kerroksena, pinnalla näkyy pari pientä raitaa jotka eivät valahtaneet heti. Ehkä kermavaahto olisi pitänyt vatkata kovemmaksi, oikein muuta selitystä en tälle keksi. Mutta maku on tosiaan erinomainen, kakku oli todella herkullinen!
Tein kakun 22cm irtopohjavuokaan.


Taivaallinen mokkakakku

Pohja:
200g dominoita
50g voita tai margariinia
1 iso Daim-patukka
Kahvikiisseli:
2 dl kahvia
2 rkl sokeria
2 rkl perunajauhoja
2 dl kevytmaitoa
Kahvitäyte:
6 liivatelehteä
4 dl kermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
½ dl kahvia
Koristelu:
rouhittua daimia
keksimurskaa

Hakkaa dominot murskaksi ja rouhi sekaan Daim-patukka. Sulata rasva ja sekoita. Painele pohja irtopohjavuokaan, jonka pohjalla on leivinpaperi. Siirrä jääkaappiin.

Keitä kahvi (yhteensä 2,5 dl). Sekoita kiisseliä varten kattilassa sokeri ja perunajauhot. Lisää kahvi (2 dl) ja maito. Lämmitä liedellä koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli pulpahtaa.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi. Erota kiisselistä 1 ¾ dl täyttövaihetta varten. Yhdistä loppu kiisseli tuorejuuston ja sokerin kanssa. Kuumenna kattilassa kahvi (½ dl) ja sulata liivatelehdet joukkoon. Lisää kahvi-tuorejuustoseokseen. Yhdistä seos kermavaahdon kanssa.
Kokoa kakku kaatamalla vuokaan pohjan päälle vuorotellen täytettä ja tiputtamalla joukkoon nokareita kahvikiisseliä. Säästä kakun pinnalle osa kahvikiisselistä. Saat kakulle näyttävän pinnan kun vedät lopuksi veitsellä kakun poikki, jotta kiisseli marmoroituu täytteen kanssa. Anna hyytyä jääkaapissa muutamien tuntien ajan tai seuraavaan päivään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti